Venähti tämä osa hieman liian kauaksi tulevaisuuteen, jos nyt ajatellaan viimeisimmän osan ilmestymispäivää. Toisaalta, eihän sitä voi kukaan olettaakaan kovin kummoisia päivitysnopeuksia meikäläiseltä *virn* Hitaus on syntymävika. Mutta joka tapauksessa tämäkin osa saatiin edes jotenkin valmihiksi, joten eiköhän se siitä. Ja yrittäkää edes te lukijat olla välittämättä eräästä virheestä yhdessä kuvassa (joka kuitenkin on nähtävissä kahdesti). Sisälläni asuu nimittäin perfektionistin poikanen, joka ei salli moista! Kääk! Osa on muuten omistettu eräälle todella hyvälle ystävälleni, joka huomenna viettää syntymäpäiviään :) En tiedä lukeeko hän tätä, mutta omistus ei muuksi muutu. Onnea hänelle!



Perheessä saa olla vailla huolia
nauttia tunteesta rakkauden
Ja vaikka perhe laajentuisi
rakkaus on aina lahja kaikkien



Arianna oli onnensa kukkuloilla. Hän todellakin odotti lasta! Vieläkään hän ei kyennyt sitä ymmärtämään täysin, vaikka vatsa oli kasvanut jo hyvin näkyvästi, ja töistä oli pitänyt jäädä äitiyslomalle. "Onnea odotusajaksi", niin työkaverit olivat hänelle sanoneet. Arianna oli hymyillyt, kiittänyt ja vannonut nauttivansa joka hetkestä.



Mutta ei se helppoa ollut: jatkuvasti Arianna sai huomata, kuinka väsynyt hän oli. Hänen täytyi päästä lepäämään heti, jos hän oli tehnyt jotain raskaampaa kuin keittiön tasojen pyyhkiminen. Ja herättyään hän suuntasi kuin huomaamattaan jääkaapille etsiäkseen syötävää, jotta jaksoi taas käydä makuulle.



Claudio koki olevansa vastuussa siitä, että hän, Arianna ja pikkuinen pärjäisivät. Tilanne ei ollut millään tavalla lupaava, sillä hänen omat työvuoronsa eivät olleet vielä alkaneetkaan, joten ensimmäiseen palkkaan olisi aikaa. Kyllähän Arianna sai hieman rahaa, vaikka äitiyslomalla olikin, mutta kuka - tai tässä tapauksessa ketkä - sillä pärjäisivät? Lisäansioita piti hankkia, ja Claudion yrityksille on syytä nostaa hattua. Mies teki kaikkensa, myi jopa tauluja, joita hän maalasi. Tulot eivät siltä suunnalta olleet millään tavalla suuret, hyvällä tuurilla saattoi saada viisikymppiä, hyvin harvoin kävi niinkin onnekkaasti.



Kertaakaan hän ei valittanut. Claudio oli luonteeltaan avulias ihminen, ja hän teki mieluusti kaikkensa auttaakseen omaa pientä perhettään, vaikka se vaati kovia ponnisteluja. Kaikista mieluiten Claudio kuitenkin hemmotteli tulevaa vaimoaan.



"Ruoka on valmista", Claudio myhäili ja suuteli Ariannaa. "Olet kovin kultainen minulle", Arianna huokaisi onnellisena. "Tiedän sanoneeni sen jo monesti, mutta en vain ole tyytyväinen siihen, kuinka olen sinua kiittänyt. Koskaan en varmaan kykene siihen." "Hupsu", Claudio nauroi. "Raskaus vetää sinut runolliseksi." Arianna tyytyi hymyilemään vastaukseksi.



Claudio antoi käsiensä valua Ariannan vatsalle. Hän silitteli sitä. "Sinua lainatakseni", hän virnisti. Arianna nauroi ja laski oman kätensä Claudion käden päälle. "Onkohan se kumpi?" mies kysyi. "En edes halua tietää, ennen kuin on pakko", Arianna hymyili. "Yllätykset piristävät."



Claudio jätti Ariannan ruokailemaan ja palasi itse uusimman maalaustyönsä pariin. Arianna tunsi voivansa kuin kuningatar, jota uskollinen alamainen palveli. Olihan se aika mukavaa ja mielenkiintoista, ei tällaista kohtelua kovin moni saisi osakseen. Tai mistäpä hän se tiesi, saattoihan tämä olla hyvinkin yleistä Wallabyssa tai jossain muualla.



Jokin Ariannan sisällä sanoi, ettei tämä ollut kuitenkaan oikein. Siitä sai nauttia, mutta ei se oikein ollut. Jokaisen tulisi kantaa kortensa kekoon tämän kodin ja perheen hyväksi. Myös hänen, vaikka raskaus veisi voimia.



Kun Claudion valvova silmä vältti, Arianna avasi tietokoneen hieman vastentahtoisena. Hän vihasi tuota omituista masiinaa edelleen, ei hän ymmärtänyt sen toimintaa sitten yhtään. Tietokoneen käyttö sai Ariannan aina toivomaan, että hän näkisi. Mutta asialle ei voinut mitään, hän oli syntynyt sokeana ja sellaisena pysyisi. Kuului ääni, joka kertoi koneen käynnistyneen, joten Arianna saattoi alkaa selailla keskeneräisiä töitään ja valita, minkä hän viimeistelisi ensimmäiseksi.

-  -  -  -  -



Auto jarrutti niin kovasti, että Claudio ja Arianna saattoivat kuulla sen sisälle saakka. "Kyytisi taisi tulla", Arianna hymyili ja suuteli Claudiota poskelle. "Onnea ensimmäiseen työpäivääsi." "Pärjääthän varmasti?" Claudio varmisti. Arianna huokaisi - kuinka monta kertaa hänen täytyi sanoa se? "Minulla ei ole mitään hätää. Mene vain nauttimaan unelmastasi."



Claudiota ei tarvinnut käskeä kahdesti nousemaan auton kyytiin. Tätä hän oli aina toivonut! Olisi hän nauttinut olostaan Ariannankin kanssa, mutta tämä oli jotain niin uskomatonta. Claudio tunsi, että hän olisi tästäkin kiitollisuuden velassa Ariannalle. Ilman naisen rohkaisua unelmiin tarttumisesta hän tuskin olisi tässä juuri nyt.



Auto nytkähti liikkeelle viedäkseen Claudion mukanaan. Claudio hymyili aurinkoisesti. Hänen koko olemuksensa viesti siitä, että hän todellakin nautti työmatkan alusta, vaikka kello ei ollut paljoakaan.



Ariannasta päivä kului liian nopeasti. Työt, jotka tietokoneelle olivat jääneet, olivat hyvin lähellä loppuaan, joten ne oli nopeasti lähetetty eteenpäin. Keittiön tasot hohtivat puhtauttaan, aivan kuten kylpyhuonekin. Arianna tunsi olevan aivan toimettomana. Hän selasi läpi vanhoja aikakausilehtiä, joita sohvan alta oli löytynyt, mutta nekin loppuivat pian - kovin moni toimitus kun ei julkaise lehteään pistekirjoituksella.



Heti kun Arianna tiesi työtoveriensa päättävän työnsä, hän tarttui puhelimeen ja soitteli heille kysyäkseen päivän tapahtumista. "Kuulostat siltä, ettei sinulla ole paljoakaan tekemistä", oli eräs heistä nauranut, kun Arianna osoitti aidosti kiinnostusta siihen, mitä hänen työparinsa oli syönyt lounaaksi. Arianna ei vastannut, mutta virnisti lievästi. Oikeassahan hänen kollegansa oli.



Kello oli melkein viisi, kun ovi kolahti kiinni, Claudion tervehdys raikui talossa, ja Arianna huokaisi onnesta. "Päivän kohokohta", hän ajatteli mennessään halaamaan Claudiota. "Oliko mukavakin päivä?" "Loistava!" Claudio hihkaisi. "Odotukseni olivat korkealla, mutta siellä oli vieläkin parempaa! Väki on ystävällistä, ja työympäristö muutenkin aivan..." Claudio aukoi suutaan, mutta oikeanlaisia sanoja ei kuulunut.



"Ihanaa, että olet onnellinen", Arianna nauroi ja irtautui Claudiosta. "Todellakin", Claudio nyökytteli päätään. Hän melkeinpä epäili, oliko onnellisuus edes mahdollista tässä tapauksessa, sekin tuntui suorastaan vähättelyltä. Claudio pakotti itsensä takaisin maan pinnalle. "Entäpäs sinun päiväsi?"



Mitä suuremmaksi Ariannan vatsa kasvoi ajan kuluessa, sitä enemmän häntä alkoi pelottaa lapsen syntymä. Mitä sitten tulisi? Claudio oli osoittanut teoillaan jo nyt, että hän olisi paras isä, kenet vain voisi saada. Itseään Arianna epäili. Osaisiko hän olla hyvä äiti? Hän hieroi vatsaansa. Ei sitä vielä voisi tietää. Pitäisi odottaa lapsen syntymää.



Eikä siihen olisi lääkärin mukaa kovinkaan pitkä aika. Synnytys voisi hyvinkin alkaa nyt, huomenna tai... kahden viikon päästä viimeistään. Tieto oli saanu Ariannan ajattelemaan paljon ja vakavissaan.



Arianna oli kerännyt marjapiirakan ainekset pöydälle. Kerran hän oli onnistunut tämän laitossa oikein hyvin, ja samaa tulosta toivottiin toistamiseen. Hän halusi tarjota jotain hyvää Claudiolle heidän keskustellessa samaan aikaan. Pian olisi jo liian myöhäistä. Tämä keskustelu pitäisi käydä nyt.



Ainakin piirakan suhteen Arianna onnistui. "Todella maukasta", Claudio sanoi ja nielaisi palan kokonaan. Hän kääntyi Ariannan puoleen. "Sinullahan oli myös jotain asiaa?"



Arianna tarttui kiinni Claudion kädestä. "Niin minulla oli."



"Haluaisin tietää, oletko ajatellut naimisiin menemistä?"



"Siitä asti, kun kosin sinua", Claudio myönsi. "Se on mielessäni vahvasti. Olisiko sinulla jotain mielessäsi?"



"Olisi", Arianna sanoi. "Koska lapsemme voi syntyä milloin tahansa, ja olisi mukavaa jos se tapahtuisi avioliitossa... voisimmeko mennä naimisiin huomenna?"

-  -  -  -  -



Ariannan ei tarvinnut ylipuhua Claudiota. Mies suostui oitis. Ehkä tässä ei ehtinyt toteuttaa komeita kirkkohäitä, joista Claudio oli salaa yöllä hieman haaveillut, mutta ajatus siitä, että läsnä olisivat vain he kaksi ja pikkuinen Ariannan vatsassa, oli kieltämättä kaunis. "Omassa kodissa naimisiin..." Claudio mutisi tarkissaessaan vielä kerran, että näyttäisi niin hyvältä Ariannan edessä kuin vain pystyisi.



Arianna oli makuuhuoneessa pukemassa omaa asuaan yllensä. Se oli hänen oman äitinsä hääpuku. Saatuaan sen äidiltään Arianna oli odottanut hetkeä, jolloin hän pääsisi käyttämään tuota kauneutta. Mutta kun hän oli saanut sen päällensä, ilon lisäksi hänet valtasi pyörtymisen tunne. Hänen päässään heitti.



Arianna vavahti. Ei kai... ei kai hän ollut täällä nyt? Ei voinut, ei, ei, ei... Hän sulki silmänsä ja hengitteli syvään. Hänen päänsä tuntui tasaantuvan. Lopulta hän ei voinut uskoa, että häntä oli vielä äsken pyörryttänyt. Arianna suoristi helmansa ja aukaisi oven.



Claudio katsoi, kuinka Arianna asteli hitaasti hänen eteensä. He seisoivat hiljaa hetkisen, mutta Claudio ei kestänyt sitä pidempään, ja Arianna tiesi sen. Hänen vastuullaan oli ensimmäisen sormuksen asettaminen, joten hän avasi nyrkkinsä paljastaen kultaisen renkaan.



"Tahdotko sinä, Claudio Emerson, avioitua minun, Arianna Sinerin kanssa, ja niin tulla aviomiehekseni, luopua omasta sukunimestäsi ja olla minulle uskollinen ja rakastaa minua riippumatta siitä, mitä aika ikinä toisikaan eteemme?" "Tahdon."



"Tahdotko sinä, Arianna Siner, avioitua minun, Claudio Emersonin kanssa, ja niin tulla vaimokseni, jakaa sukunimesi kanssani ja olla minulle uskollinen ja rakastaa minua riippumatta siitä, mitä aika ikinä toisikaan eteemme?" "Tahdon."



Claudio puristi Ariannan käden omiensa väliin. Arianna tunsi tämän sormuksen painautuvan vasten hänen kättään. "Todellako se on nyt tapahtunut?" Arianna kysyi ja asetti toisen kätensä Claudio käden päälle. Claudio hymyili. "Kyllä vain, Claudio Sinerin kunniasanalla", hän totesi. "Onko nyt se hetki, kun minun pitäisi suudella morsianta?" "On", Arianna nauroi.



Tuon tehtävän Claudio täytti mieluusti. Hän veti Ariannan lähelleen ja suuteli tätä. Arianna vastasi suudelmaan. Se oli täynnä rakkautta. Ehkä vielä jopa enemmän kuin muuten, jos se oli mahdollista. Siltä se tuntui.



Arianna otti äkisti askeleen taaksepäin ja oli horjahtaa. "Claudio..." "Mitä?"



Arianna piteli päätään. Hänellä oli taas heikko olo. Mutta nyt hän tiesi mistä se johtui. "Claudio", hän sanoi uudelleen. "Kerro!" Claudio parkaisi epätietoisena siitä, mikä Ariannaa vaivasi. "Soita ambulanssi. Minusta tuntuu, että lapsi tahtoo liittyä seuraamme."



Ennen kuin Arianna sai sanottua lausettaan loppuun, Claudio oli jo ehtinyt tarttua puhelimeen. Hänen kätensä tärisivät. Häntä melkein pelotti. Mutta ei sillä tavalla kuin yleensä. Häntä jännitti.

-  -  -  -  -



"Ihana olla taas kotona!" Claudio henkäisi astuessaan ovesta sisälle. Hänestä oli mukavaa haistaa nämä tuoksut pitkästä aikaa. Sairaalassa oli ollut epämukava, no, sairaalan haju. Claudio kuuli naurua ja kääntyi itsekin hymyssä suin ympäri.



"Niin suloinen", Arianna nauroi kuin samasta suusta heidän poikansa kanssa. "Todellakin", Claudio nyökytteli päätään. Kaikki oli mennyt loistavasti, Arianna oli suoriutunut ensimmäisestä synnytyksestään hyvin, ja Elijah voi hänkin loistavasti. Sen takia he saattoivatkin olla jo nyt kotosalla, vaikka eräs lääkäri oli ehdottanut vielä yhtä päivää tarkkailtavana.



Arianna naulitsi katseensa Elijahiin, joka kurkotti pienillä käsillään kohti äitiään. Tämä rimpuili kovasti ja nauroi. Arianna nauroi myös. "Niin suloinen", hän toisti itseään. Sitten hän otti askeleen Claudion suuntaan.



Hän ojensi Elijahia kohti Claudiota. "Minua väsyttää", hän sanoi. "Haluaisin päästä nukkumaan, joten..." "Tietty, mene vain", Claudio sanoi nopeasti. "Minä huolehdin pojasta." Arianna hymyili ja siirtyi makuuhuoneeseen.



Claudio oli haltioisaan. Elijah Siner, hänen ja Arianna lapsi, heidän yhteinen esikoisensa - häntä oli hieno katsoa. Kaikki tuntui niin uskomattomalta jälleen kerran. Elämä oli täynnä yllätyksiä, joista hän ei ollut tiennytkään. Claudio ei ollut koskaan voinut edes kuvitella, että elämällä olisi näin paljon annettavaa.



Elijah hykerteli Claudion sylissä ja tuijotti isäänsä kirkkain silmin. Claudio hymyili. "Äitinsä silmät", hän kuiskasi. Väistämättä Claudion mielessä kävi, että vaikka nämä silmät olivat aivan samanlaiset kuin hänen vaimollansa, näkisi Elijah maailman ympärillä, toisin kuin Arianna. Se oli hänestä hieman surullista, mutta se kuului asioihin, jolle ei voisi mitään.



Claudio leikki Elijahin seurana niin kauan, kunnes poika osoitti väsymisen merkkejä. Sitten hän aukaisi uudelleen remontoidun työhuoneen oven. Heillä oli ollut nipin napin varaa saada vaihdettua tapetit pojalle paremmin sopiviksi. Eikä huoneessa melkein muuta ollut, pinnasänky ja uudet tapetit. Huonetta ei oltu millään tavalla suunniteltu lastenhuoneeksi, mutta parempaa heillä ei ollut tarjolla juuri nyt.



Claudio laski Elijahin sänkyyn. "Isä lupaa tehdä kaikkensa, jotta sinulle saadaan mukavammat olot tänne. Isä antaa sanansa, että tulet vielä nauttimaan täällä olostasi. Täällä tulee olemaan turvallista ja viihtyisää... vielä joskus."

-  -  -  -  -



Aikaa kului, mutta Elijah ei saanut missään vaiheessa viettää enempää aikaa yksinään kuin nukkuakseen rauhassa. Arianna ja Claudio vuorottelivat siitä, kumpi sai helliä poikaa milloinkin. Molemmat myös pelkäsivät hieman hetkeä, jolloin tämä olisi riittävän iso ymmärtääkseen kuka oli. Claudiosta tuntui, että vaikka hän oli jo melkein keski-ikäinen, hänkään ei ymmärtänyt auteereista juuri mitään. Ehkä hän vielä oppisi, kun hänen ympärilleen kasvoi heistä muodostuva perhe.



"Tällaisia herttaisia lapsia voisi kuvitella hoitavansa vaikka työkseen", Arianna totesi Claudiolle samalla kun syötti Elijahia. Poika ahmi innolla tuttipullon sisältöä suihinsa Ariannan hymyillessä tyytyväisenä vieressä. Claudio pysyi vaiti. Hän halusi kuunnella, kuinka Arianna jatkaisi, ennen kuin sanoisi itse asiaan mitään.



"Pitäisiköhän meidän pistää tämä päiväkotiin sitten kun hieman kasvaa?" Arianna ajatteli ääneen. "Vai sattuisivatkohan työvuorot sopivasti yksiin, ettei tarvitsisi... Päiväkodissa Elijahilla kyllä voisi tutustua uusiin ihmisiin ja saada kavereita."



"Entäpä jos Elijah saisi kavereita ihan kotiinsa?" Claudio ehdotti henkeään pidätellen. "Jos... hän saisi pikkusiskon tai -veljen?" Hänen kätensä hikosivat. Elijahin syntymän jälkeen Claudio oli jo alkanut pyöritellä päässään ajatusta toisesta lapsesta. Nyt hän sitten sai sanottua sen ääneen Ariannalle.



Arianna kallisteli päätään puolelta toiselle ajatellessaan asiaa. Noin minuutin kestäneen hiljaisuuden jälkeen hän hymyili ja sanoi: "Ajatus on ihana. Mutta onko vielä oikea aika toiselle lapselle?"



Claudiota harmittivat nuo sanat, mutta hän ei näyttänyt sitä. Hän nousi ylös ja asteli Ariannan ja Elijahin viereen. "Kyllähän tämäkin siunaus on riittävä", hän huokaisi sekä onnellisena että pettyneenä. "Olkaamme rauhassa iloisia siitä."



Arianna meni nukuttamaan Elijahia, ja Claudio jäi miettimään Ariannan sanoja. Ehkä hän oli oikeassa siinä, että vielä ei olisi hyvä hetki uudelle lapselle. Elijah oli ensinnäkin hyvin pieni, ja tarvitsi huomiota. Ja vaikka se kuulostikin kovin julmalta, ei heillä välttämättä olisi edes varaa neljännen hengen elättämiseen. Claudio löi nyrkillään sängyn patjaa. Raha oli aina se suurin este.



Claudion asettuessa mukavaan asentoon sängylle Arianna astui sisään huoneeseen. "Claudio, minä hieman mietin niitä sanojasi", hän sanoi aavistuksen epäilevänä. "Toisesta lapsesta."



"Minä myös." Claudio heitti jalkansa sängylle. Hän ei ollut varma, pitäisikö hänen odottaa Ariannan puhuvan ensin, vai aloittaisiko hän itse. Arianna istuutui hänen viereensä, mutta ei sanonut mitään, joten Claudio valmistautui puhumaan.



Hän ei ehtinyt saada sanaakaan suustaan, kun Arianna tuli aivan hänen kylkeensä kiinni ja suuteli häntä. Claudio hämmästyi. Arianna nojautui taaksepäin niin, että Claudio näki hänen ovelahkon hymynsä. Mies naurahti sivellen samalla Ariannan hiuksia. Naiset ne jaksavat vaihtaa mieltään yllättäen.

-  -  -  -  -



"Rohkeasti vain, kyllä sinä jaloillasi pysyt", Arianna maanitteli Elijahia saaden vastaukseksi epämääräisen "ää"-äännähdyksen. Claudio hymähti. Arianna käänsi päätään mieheensä päin, mutta kuultuaan Elijahin kaatuvan takamukselleen lattialle hän naurahti ja nosti pojan syliinsä.



"Ittä", Elijah tokaisi ja räpytteli silmiään. Arianna katsoi hänkin vakavana Claudioon. "Onko kaikki hyvin? Vaikutat jotenkin... hajamieliseltä."



"Kaikki on hyvin", Claudio vakuutteli, mutta hän tiesi, ettei Arianna uskonut häntä. Tämä katsoi häntä niin pitkään, kunnes Claudiosta tuntui että hänen olisi pakko puhua. "Se mies soitti taas." Arianna hätkähti.



Hän syleili Elijahia. "Ei hän pahaa tee", hän ajatteli. "Hän tahtoo vain pelotella meitä. Eikä hän onnistu siinäkään. Me olemme nyt vahvoja, eikä mikään muserra meitä. Ei edes se... se... mies."



"Oletko aivan varma, ettei siitä kannata huolehtia?" Claudio jatkoi aiheesta, vaikka Arianna pysyi vaiti. "Se entisesi ei selvästikään tahdo jättää sinua rauhaan. Hänellä on jotain mielessään aivan selvästi. Jos minä olisin sinä..." Hän piti lyhyen tauon. "Minä saattaisin jopa pelätä."



"Minä en jaksa välittää", Arianna puoliksi valehteli. "Olen väsynyt tähän, että menneisyyteni alkaa palata takaisin. On ahdistavaa tietää, että vanha rakastettuni melkeinpä ahdistelee minua." "Ilmoita poliisille", Claudio sanoi nopeasti. Arianna vilkaisi miehensä suuntaan, nosti Elijahin lattialta ja katosi tämän kanssa entiseen työhuoneeseen.



Hetken päästä hän palasi. "Minä en voi ilmoittaa poliisille", hän sanoi vakavana. "Se olisi viimeinen tekoni. Et tunne häntä, hän osaa halutessaan olla todella aggressiivinen. Ja hän on halloni. Se vain lisää miehen uhkaavaa olemusta." Tahtomattaankin Arianna vavahti.



"Sinä pelkäät häntä", Claudio sanoi hiljaa. "En", Arianna sanoi ehkä liiankin nopeasti, sillä Claudion mielipide vain vahvistui. "Sinä todellakin pelkäät häntä." "Usko, en pelkää. Vihaan vain."



"Ei Arianna sitä myönnä", Claudio ajatteli. "Mutta niin se on. Hän on peloissaan. Sen miehen on täytynyt olla aivan kaamea. Mutta mitä muuta voisi odottaa joltakulta, joka on lukinnut sokean jonnekin tuntemattomaan paikkaan?"



Claudio näki parhaaksi vaihtaa aihetta. "Kuinkas pikkuinen sitten voi?" hän kysyi. Ariannan kasvot kirkastuivat.



"Loistavasti lääkärin mukaan", hän sanoi. "Toinen terve lapsi tulossa." "Kysyitkö sukupuolta?" "En tietenkään", Arianna hämmentyi. "Miksi olisin?" "Ajattelin vain", Claudio virnisti. "Olen tässä vain mietiskellyt, että jospa laajentaisimme taloamme hiukan? Sen verran, että saisimme lapsille kunnollisen lastenhuoneen. Mutta se voi olla vaikeaa värimaailman puolesta, jos sukupuolta ei tiedetä."



"Ihana ajatus", Arianna säteili. "Mutta eikö siitä silti voisi tehdä jollain tavalla neutraalin? Tiedän, että olen omituinen, mutta en haluaisi kuulla etukäteen." Claudio siirsi muutaman hiussortuvan pois Ariannan silmien edestä. "Eiköhän sekin järjesty."

-  -  -  -  -



Viikkojen kuluttua remontti oli valmis. Elijah kömpi uteliaana uuteen huoneeseen laajentamaan maailmankuvaansa. Hän konttasi pitkin lattiaa ja päästi lopulta äänen, joka Ariannasta kuulosti siltä, että hän oli hyväksynyt lopputuloksen.



Arianna itsekin piti huoneesta. Siellä oli mukava tunnelma, selkeästi rauhallisempi kuin talon muissa huoneissa. Mutta se johtui epäilemättä siitä, että Claudio oli toiminut niin kuin Arianna oli ehdottanut ja käyttänyt neutraaleja sävyjä. Ehkä Arianna oli niitä, jotka pitivät voimakkaista väreistä, mutta kyllä hän saattoi täälläkin kuvitella olevansa.



Arianna taputteli vatsaansa. "Toivottavasti sinäkin voit kuvitella niin." Arianna hätkähti vaisusti kuullessaan Elijahin äänen lattialta.



Hän nosti pojan syliinsä. "Ei sinua ole unohdettu", hän nauroi ja pörrötti esikoisensa hiuksia. "Mutta sinusta tulee pian isoveli. Eikös se ole hienoa?" Elijah nauraa hykerteli saaden myös Ariannan nauramaan. "Mutta nyt nukkumaan."



Elijah ojenteli käsiään kohti Ariannaa, kun tämä oli lähdössä pojan luota. "Nuku nyt vain", Arianna rauhoitteli levotonta Elijahia. "Ei ole mitään hätää, voit olla aivan..." Arianna keskeytti lauseensa. Häntä pyörrytti taas, ja päätä jomotti. Hän tarttui kiinni pinnasängystä, ettei horjahtaisi kumoon. Elijah sängyssä kallisteli päätään. "Nuku sinä rauhassa", Arianna kuiskasi.



Arianna tunsi olevansa hiestä märkä. Hän tunsi, että hetki oli koittanut. Tunne oli niin voimakas. Hän ei voisi olla kaukana... Arianna seisoi hetken aikaa paikoillaan ja kuunteli ulkoa kantautuvia ääniä. Ei mitään tavallisuudesta poikkeavaa, tuulen huminaa ja muuta. Arianna päästi huokauksen. Hän oli päässyt pälkähästä tällä kertaa.



Mies kuuli, kuinka huoneen ovi sulkeutui Ariannan perässä. Askeleet loittonivat vähitellen. Muutenkaan ääniä ei kuulunut. Talon väki oli epäilemättä käymässä nukkumaan.



"Nyt." Hän nousi seisomaan.



Portaat narisivat hieman, kun mies käveli ne ylös oven luokse. Hän kohotti kättään kohti oven ripaa, mutta juuri kun hän oli koskettamassa sitä, hän tuli toisiin ajatuksiin.



"En minä voi nyt... Minun täytyy odottaa. Vielä ei ole sopiva aika."



"Ei..."



"... aivan..."



"... vielä."

-  -  -  -  -



Oli kaunis päivä. Lumihanki hohti valkeuttaan ja taivas oli aivan pilvetön.



Arianna oli juuri tullut aamukylvystään, kun hän tunsi piston vatsassaan. Toisen. Kolmannen. Hän ihmetteli, mistä moinen johtuisi, mutta sitten kipu kävi sietämättömäksi. Hän parkaisi minkä keuhkoistaan pystyi. "Claudio!"



Claudio räpytteli silmiään. Hän oli ollut syvässä unessa. Keittiöstä kantautuvat äänet olivat herättäneet hänet. "Mit-?"



"Claudio!" huuto kuului uudestaan. "Tule tänne! Pian!" Claudio vääntäytyi raskaasti ylös vuoteesta. Mutta avattuaan oven hän veti terävästi henkeä. "Sinä..."



"Minä soitan ambulanssin", Claudio sanoi nopeasti ja yritti tunkeutua Ariannan ohitse puhelimen luokse, mutta Arianna esti. "Ei", hän sai sanotuksi ennen kuin parkaisi uudelleen. "Ei ole aikaa." Hän katsoi Claudiota. "Auta minua."

-  -  -  -  -



Lääkäri oli käynyt tarkistamassa Ariannan ja vauvan voinnin. "Kaikki kunnossa", hän oli hymyillyt Claudiolle lähtiessään. "Onnittelut, kaikki miehet eivät kestä kotisynnytystä." Claudio oli nauranut. Ei se kyllä helppoa ollut ollut, piti rauhoitella Ariannaa ja... Claudio värähti. Hän ei välttämättä haluaisi toista samankaltaista kokemusta. Hän palasi maan pinnalle vasta, kun Kevin hänen sylissään aivasti. Claudio hymyili ja painoi pojan itseään vasten.



Claudio katsoi ikkunasta, kuinka punaruskean auton kuski tööttäili. Töihin sitä pitäisi lähteä. Claudiota kyllä hieman arvelutti jättää Arianna, synnytyksestä toipuva nainen, yksin kotiin Elijahin ja Kevinin kanssa. Mutta ei hän oikein muuta voisi, hän oli juuri saanut tärkeän ylennyksen, ja hänen täytyisi olla tänään työpaikalla läsnä.



Hetkessä Claudio oli autolla. "Huomenta", ajamassa oleva mies huikkasi. Claudio vastasi kohteliaasti, mutta pysyi muuten vaiti.



Hänen sisällään kaikki oli sekaisin. Kaikki tuntui vaikealta ymmärtää. Eikä kyllä ollut kovin helppoa saada auton oveakaan kiinni. Ajaja kääntyi takapenkille päin. "Kaikki kunnossa?" hän virnisti juuri kun Claudio sai oven suljettua.



"On", hän vastasi. Ajaja kääntyi takaisin oikeinpäin, valmiina lähtemään liikkeeseen. Claudio kuitenkin jatkoi: "Tuli tuossa äsken autettua maailmaan yksi uusi lapsi." Kuski kurtisti kulmiaan ja kääntyi uudelleen. Silloin hän näki Claudio hymyilevät kasvot, joilta loisti mitä suurin ilo.

Huuuuuuh, valmis! :D Mitäs tässä vielä piti sanoa, minulla oli vielä vähän aikaa sitten paljonkin asiaa... Ei kai sitten mitään. Seuraava osa tulee heti kun inspis on kaverina, se on nimittäin täysin pelattuna, kuten joku voi jo tietääkin :---) Siinä sitten taas jaaritellaan kaikkea, vähän niin kuin tässäkin osassa. Ehkä minä vielä joskus pääsen eteenpäin tässä tarinassa? :)