Kyseessä on siis uusi suku, joka kantaa nimeä Siner. Pelatessani painotan hyvin paljon tarinaa. En sitä, käytänkö jotain koodia tai hackia, mitä en saisi sääntöjen mukaan käyttää. Ja pisteitä en laske. Ei oikein kiinnosta. Loppujen lopuksi yritän tehdä tästä enemmänkin kokonaisen tarinan kuin päästä kymmenenteen sukupolveen. Jos koen esim. viidennessä polvessa, että tämä olisi hyvä, niin teen tempun jonka mukaan loppu sopii siihen. Taktista. Näin voin tehdä hyvinkin myös, jos syystä tai toisesta en enää halua/jaksa/ehdi jatkaa tarinaa. Kannattaa muistaa, että samoin kuin moni muukin tarinantekijä, myös minä teen tätä ennen kaikkea siksi että saan käytettyä sisällä olevan inspiraation johonkin :---)

Mutta nyt tähän ensimmäiseen osaan. Se on ehkä hieman lyhyempi kuin mitä muut tulevat olemaan, mutta tämä on vain alku. Olkaa hyvät!



Jos mennyt kiusaa sinua
Eikä päästä rauhaan
Jätä se taaksesi ja aloita alusta
Ole onnellinen jossain muualla




Claudio oli vihainen pomolleen. Hän voisi viettää paraikaa kesälomaa Espanjassa, mutta suunnitelmiin oli tullut äkillinen muutos, kiitos vaihtuneiden loma-aikojen. Täällä hän siis oli - edelleen Wallabyssa kuskaamassa ruokaa ja muuta tarvittavaa palvelua pyytäneille. Hän huokaisi ja kääntyi Syrjäkadulle. Täällä hän ei ollut käynyt pitkään aikaan. Itse asiassa hän ei edes tiennyt, että täällä asui ketään.



Vasta nähtyään talon Claudio ymmärsi, että täällä oli oikeasti elämää. Tai jospa tämä olisi vain autiotalo? "Ei", joku sanoi Claudion pään sisällä. "Ei tänne muuten olisi ruokatoimitusta pyydetty. Tai täällä ei olisi hyväkuntoisia kukkia. Rakennuskin on selvästi uusi." Claudio laski ruokakorin portaiden juurelle, aivan kuten hänen työnkuvaansa kuului.



Mutta sitten Claudio kuuli vaimeaa hyräilyä ja käänsi katseensa äänen suuntaan. Hän näki lisää pensaita, joiden luokse eräs nainen oli polvistunut. Nainen siveli kukkien terälehtiä sormellaan hyvin hellästi. Hän mutisi jotain, mutta sanoja Claudio ei kyennyt erottamaan.



Claudion uteliaisuus heräsi. Hän otti muutaman askeleen kohti tuota naista ja rykäisi. "Päivää", hän sanoi. Nainen hätkähti hieman. Hän nousi seisomaan ja kääntyi katsomaan Claudiota.



"Kuka sinä olet?" nainen kysyi. Hän katsoi pitkään Claudiota. "Claudio Emerson Wallabyn Apupalvelusta", Claudio esitteli itsensä. Nainen nyökäytti päätään hitaasti. Hän ei kuitenkaan irroittanut katsettaan hetkeksikään.



"Ja te olette..?" Claudio yritti saada naista puhumaan. "Arianna Siner", nainen vastasi ja kallisti päätään hieman. Sitten hän näytti ymmärtävän tilanteen. "Sinä toit sitä ruokaa", hän sanoi. Claudio hymähti vastaukseksi. "Voisitko kenties viedä ruuan suoraan jääkaappiin? Ovi on auki ja siitä vain suoraan eteenpäin, niin pääset keittiöön. Niin pieni asunto, ettet voi eksyä." Arianna naurahti heikosti.



Arianna perääntyi varovasti ja istuutui penkille. Hän käänsi hieman päätään. "Etkö mennytkään vielä?" hän kysyi ja kurtisti kulmiaan. "Onko sinulla kenties vielä jotain asiaa?"



"Minä..." Claudio aloitti, mutta sulki sitten suunsa. "Minä vain mietin, että mitä sinä teet täällä." Sen jälkeen hän vaikeni uudelleen. Kaikki sanat kuulostivat niin tökeröiltä, kun hän lausui ne ääneen. Arianna näytti kuitenkin ymmärtävän, mitä hän oikeasti ajoi takaa. Hän laski kätensä vierellensä penkille. "Istu", hän kehotti.



Claudio teki niin kuin oli pyydetty. Kumpikaan ei aluksi sanonut mitään. Arianna ei sanonut mitään, koska ei tiennyt, mistä Claudio tahtoi puhua. Claudio taas pysyi vaiti, koska ei osannut löytää oikeita sanoja tai tiennyt, mistä aloittaisi. Lopulta hän kuitenkin päätti yrittää saada edes jonkinlaista keskustelua aikaiseksi. "Kauniita kukkia sinulla", hän sanoi. Arianna henkäisi iloisena. "Voi, minä niin rakastan kukkia!" hän hihkaisi. "Ne tuoksuvat ihanalta." "Minusta ne myös näyttävät komeilta", Claudio lisäsi.



Arianna keikutti päätään puolelta toiselle. "Ehkä se on niinkin", hän totesi. "Ken tietää..." "Oletko kauankin puuhaillut kukkien kanssa?" Claudio sanoi nopeasti. Hiljaisuus alkoi tehdä tulojaan heidän luokseen, eikä hän kaivannut sitä. Hän ei tiennyt mitään hiljaisuutta ahdistavampaa, ja hän pyrki välttämään sitä niin usein kuin mahdollista.



"Jo pienenä autoin äitiäni puutarhassa", Arianna sanoi. "Hän se minulle opetti kaiken luonnon kauneudesta ja arvosta. Kun muutin opiskeluasuntooni toiselle paikkakunnalle, hankin pienen puutarhan heti kun siihen vain oli varaa." Hän levitteli käsiään. "Samoin on täällä. Asuinpaikka vaihtui, mutta kukat eivät ole kaikonneet elämästäni."



"Minkä takia sinä sitten muutit Wallabyyn?" Claudio uskaltautui kysymään. "Tämä on kuitenkin hyvin pieni paikka, eivätkä ihmiset yleensä ole kiinnostuneet tänne tulemisesta. Useimmiten kaikki suuntaavat suuriin kaupunkeihin, eivät tällaisiin... syrjäkyliin."



Arianna tuntui jäykistyvän aavistuksen verran. Hän meni hetkessä vaitonaiseksi. Ikään kuin hän olisi punninnut mielessään suuriakin asioita. "Ongelmia rakkaudessa", hän lopulta sanoi. Se oli hento kuiskaus, ja Claudio kuuli sen juuri ja juuri, vaikka istuikin Ariannan vieressä. "Poikaystäväni... entinen poikaystäväni haavoitti minua niin, etten voi enää koskaan antaa sitä hänelle anteeksi. Häntä minä lähdin karkuun. Täältä hän ei minua löydä. Täällä olen turvassa hänen pahoilta käsiltään."



Sen sanottuaan Arianna ei jatkanut. Hän pysyi hiljaa ja katsoi eteenpäin. Claudiosta tuntui pahalta. Ei hänen olisi pitänyt kysyä tuota, tuo oli äärimmäisen tyhmästi tehty. "Anteeksi", hän sopersi ja käänsi kasvonsa poispäin Ariannasta. Kuinka hän saattoi olla näin... tollo, idiootti, ääliö!



"Ei se mitään", Arianna sanoi ja hymyili vaisusti. "Puhutaanko välillä sinusta? Onko sinulla kenties kaikki hyvin rakkauselämässäsi?" "Minullako?" Claudio hämmentyi kysymystä. Se oli tullut yllättäen, aivan puun takaa. Ja osunut osa-alueeseen, josta Claudion ei tehnyt mieli puhua - toisaalta, olihan hän juuri tehnyt saman. "Minä... tuota..."



"Takeltelustasi päätellen jokin on huonosti", Arianna totesi. "Älä välitä. Me naispuoliset ihmiset olemme kovin konstikkaita. Ja minä tiedän mistä puhun." Hän naurahti. "Usko minua. Kyllä sinuakin onnistaa. Kukaan ei ole yksin, ei kukaan." "Samaa voisin sanoa sinullekin", Claudio huomautti ja virnisti. Arianna puri huultaan. "Ehkä, ehkä niin on... myös... minun kohdallani."



Arianna ponkaisi pystyyn. "Onko sinulla nälkä?" hän kysäisi kuin ohimennen. "Minulla on, enkä haluaisi syödä yksin." Claudio aukaisi suunsa, mutta sulki sen sitten. Hänellä olisi vielä töitä, ei hän ehtisi jäädä ruokailemaan. Mutta oikeita sanoja kieltäytymiseen ei löytynyt. "Sopii", hän sitten myöntyi.



Claudio nosti ruokakorin maasta ja nousi Ariannan perässä pienehköt rappuset terassille. "Toivoin rakennusmiehiä tekemään tasaisen nousutien", Arianna huokaisi. "Jos tiedät mitä tarkoitan. Kompuroin aina portaissa." Claudio naurahti. "Sellaista sattuu kaikille, älä välitä." "Ehkä se on niin", Arianna huokaisi ja työnsi oven auki. "Mutta en siltikään pidä portaista."



Claudio sulki jääkaapin oven. "Siellä ovat." "Kiitos", Arianna hymyili ja kumartui sitten avaamaan laatikoita. "Voit odottaa olohuoneessa sillä aikaa kun minä valmistan jotain syötävää." Claudio nyökkäsi ja otti muutaman askeleen, mutta seisahtui sitten. "Mitä sinä muuten ajattelit tehdä? Voinko olla jotenkin avuksi?" "Kiitos, mutta minä pärjään kyllä", Arianna vakuutteli. "Teen vain voileivät. En ole koskaan ollut hyvä keittiössä."



Claudio istui olohuoneen sohvalla. Tai ei se hänen mittapuullaan ollut olohuone, hyvin ahdas aula pikemminkin. Koko talo oli muutenkin kovin pieni, hyvä jos liikkumaan mahtui. "Täällä on ihanasti käytetty värejä hyväksi", Claudio virkkoi ja katseli ympärilleen. "Niin", Arianna myönsi ja haparoi leivän käteensä. "Rahaa ei ollut paljoa, joten sain ahtautta. Ainakin sain värikästä ahtautta."



"Ajattele nyt, jos joutuisit olemaan mustassa ahtaudessa", hän jatkoi. "Minua ainakin hirvittäisi, jos tietäisin olevani mustassa. Vähän tilaa ja ympärillä uhkavaa tummuutta, ei lainkaan turvaa." Arianna piti tauon, jonka aikana hän viimeisteli leivät. "Valmista on, voit tulla hakemaan omasi."



Claudio nousi ylös ja käveli ne muutamat metrit, jotka hänen tarvitsi edetä päästäkseen keittiöön. Arianna ojensi toista voileipää hänen suuntaansa. "Olen pahoillani", hän sanoi ja virnisti epämääräisesti. "Ruuanlaitto ei vain ole minun lajini."



Arianna oli jo syönyt oman leipänsä, mutta Claudio oli hitaampi. Hänen nälkänsä oli kaikonnut, kun hän oli miettinyt kuinka vaikeata Ariannalla mahtoi olla juuri nyt. Muutto vieraaseen kaupunkiin, rahatilanne huonossa jamassa, mikä teki asumisen vaikeaksi sekä tietysti hieman kyseenalaiset kokkaustaidot. Entä oliko hän vielä saanut töitäkään itselleen? Claudio mutusti leipäänsä, kun Arianna puhui puhelimessa. Hän yritti olla salakuuntelematta, mutta joitain sanoja hän erotti pakostakin. "Teen sen niin pian kuin voin. Tiedän, että se juttu tarvitaan pian... Soitan teille sitten huomenna uudelleen."



Claudio vei tiskit keittiöön ja istui sitten Ariannan viereen sohvalle. Häntä oli jäänyt häiritsemään, oliko tällä nuorella naisella töitä vai ei - sinällänsä se oli kummallista, että Ariannan asiat kiinnostivat häntä näin paljon, he olivat kuitenkin tunteneet noin tunnin... Niinpä Claudio päätti kysyä sitä aivan suoraan. "Tietysti olen töissä", kuului vastaus. "Enhän minä muuten voisi elättää itseäni. Olen toimittaja. Tai tällä hetkellä kirjoitan puhtaaksi eräitä elokuva-arvosteluja."



"Se on hieno työ, se toimittajan työ nimittäin", Claudio sanoi. "Minustakin", Arianna myönsi. "Se on ollut koko ikäni unelma-ammattini. Ja kun nyt voin elää unelmaani..." Hän kohautti olkiaan ja huokaisi tyytyväisenä. Claudio katsoi eteenpäin, tyhjyyteen. "Minua on aina kiinnostanut laki", hän sanoi nopeammin kuin tajusikaan. "Halusin pienenä poikana kovasti isäni työpaikalle seuraamaan hänen töitään, hän oli lakimies. Mutta kun tuli aika ajatella tulevaisuutta, hän ei antanut minun lähteä lakimieheksi. En kuulemma pärjäisi."



Arianna katsoi Claudiota pitkään. "Kuinka isäsi voisi sen tietää?" hän kysyi, mutta Claudio vain pudisteli päätään. "Minä uskon, että unelmansa voi toteuttaa, vaikka mikä olisi. Se on aina mahdollista."



"Ajattele nyt vaikka minuakin", Arianna jatkoi. "Eivät vanhempani, ystäväni tai opettajani millään uskoneet, että pääsisin haluamaani työhön. Mutta minä itse uskoin. Se on tärkeää. Sillä pääsee hyvin pitkälle.  Ja mikäli ei pärjää, täytyy pyytää apua. Minä esimerkiksi kirjoitan elokuva-arvostelut nauhalta tulevien muistiinpanojen avulla, jotka työtoverini tekee, itse kun en voi elokuvia katsoa."



Claudio pysyi hiljaa. Ariannan kohdalla tilanne oli kyllä osittain samanlainen kuin hänellä itsellään. Mutta hänen ongelmanaan oli lahjattomuus, Ariannalle se, että hän ei voinut TV:n puuttuessa katsoa elokuvia, joista hän teki arvosteluja. Eikä hän myöskään voinut käydä elokuvateattereissa. Mutta siinä apua toisi raha. Hänellä taas... korkeintaan hän itse. Claudion otsa meni kurttuun. "Ehkäpä sittenkin..."



Huoneeseen laskeutunut hiljaisuus alkoi tuntua Claudiosta hyvin ikävältä. Hän nousi seisomaan. "Minulla on vielä töitä tälle päivälle", hän sanoi. "Niin että minun täytynee tästä nyt lähteä..." "Selvä", Arianna totesi ja nousi itsekin ylös. "Kiitos leivästä ja juttuseurasta", Claudio vielä jatkoi. "Näkemiin."



Claudio käveli reippain askelin ulos Ariannan asunnosta. Hän kuuli askeleita perässään, ja kun hän kääntyi katsomaan, hän näki Ariannan seisovan kuistilla. Hän näytti siltä, että hänellä olisi vielä jotain sanottavaa. Ja siinä Claudio oli oikeassa.



"En millään tahtoisi vaivata sinua, mutta haluaisitko käydä joskus toistekin kylässä?" hän kysyi. "Minusta olisi kovin mukavaa, jos voisit kertoa minulle Wallabysta."



Claudio oli hieman yllättynyt moisesta pyynnöstä, mutta väänsi kasvoilleen hymyn siitä huolimatta. "Tietysti minä voin", hän vastasi. "Onko jotain erityistä, mitä haluaisit kuulla?"



Arianna ei katsonut Claudioon, vaan jonnekin kauas. "Haluaisin tietää, millainen paikka tämä on", hän aloitti. "Miltä täällä näyttää."



Sillä hetkellä Claudion jokainen lihas jäykistyi. Hän oli juuri oivaltanut jotain. Jotain, mikä selitti paljon. Jotain, mikä hänen olisi kaiken järjen mukaan pitänyt huomata heti. Hän ei kyennyt vastaamaan Ariannalle. Hän vain tuijotti.



Claudio ei saanut silmiään irti Ariannasta, joka jälleen kerran soi hänelle mitä aurinkoisimman hymyn. Tuo nuori kaunis nainen... hän ei nähnyt maailmaa ympärillään. Hän eli jollain tavalla erilaisessa maailmassa kuin muut, jotka Claudio tunsi. Arianna oli sokea.



Luvattuaan käydä tapaamassa häntä joskus Claudio käveli takaisin kohti työpaikkaansa valmiina ottamaan seuraavan toimituksen vastaan. Jokaisella askeleellaan hän saattoi tuntea Ariannan katseen perässään. Vaikka nuo silmät eivät nähneet mitään, ne tuntuivat silti porautuvat hänen lävitseen.



Kun Claudio oli kadonnut näkyvistä, Arianna päästi raskaan huokauksen. Hän laskeutui varovasti portaat alas ja hakeutui istumaan kukkapensaidensa ääreen. "Teidän seurassanne on niin mukavaa", hän puheli kukilleen. "Turvallista. Voi unohtaa pahan maailman ja olla rauhassa."



Iltapäivä kului. Arianna vain istui ja istui kukkiensa luona, eikä huomannut sitä. Mutta pian saapui väsymys, joka pakotti hänet penkille makaamaan. Hän antoi silmiensä sulkeutua ja mielensä kulkeutua unien maahan. Sinne, missä hän saattoi tuntea olevansa piilossa maailmalta, joka hänen ympärillään pyöri.

Tässä se nyt oli. Ja sitten ilmestymistahdista. Olen pahasti tietokone- ja simsriippuvainen, mutta ei kannata olettaa, että joka kerta kun päädyt sivulle täällä odottaisi uusi osa. Ei, ei, ei. Ensinnäkin, olen hidas erityisesti kirjoittamisessa. Mietin sananvalintojani niin pitkään, että siihen menee arviolta parikin ikuisuutta. Enkä voi kyllä väittää olevani kovin nopea kuvien otossakaan. Tai riippuu vähän. Joskus sujuu nopeammin, toisinaan taas ei. Kaiken tämän huipuksi minulla on vielä jonkin sortin elämää tämän bittiavaruuden ulkopuolellakin - uskomatonta, mutta totta! o.O Koulu, harrastuksia, kavereita ynnä muuta kivaa 8) Niin että välillä voi olla pitkiäkin päivityskatkoja, mutta mikään ei ole loppumassa, ellei toisin sanota. Muistakaahan se. Ja nyt toivoisin kommentteja - koska yksikään tarinankertoja ei voi kehittyä ellei saa rehellistä palautetta ♥ :)